Tervetuloa meille töihin!
Olemme itäsuomalainen energiakonserni, johon kuuluvat sähköntuotannosta vastaava PKS Tuotanto, PKS Sähkökauppa, PKS Sähkönsiirto Oy ja sähkönjakelujärjestelmiin liittyviä palveluja tarjoava Enerke Oy, sekä niiden menestymistä edistävä palveluntuotantoyksikkö konsernipalvelut.
Meillä leipänsä hankkii yhteensä noin 360 oman työnsä asiantuntijaa ja lisäksi työllistämme yhteistyökumppaneitamme vuosittain noin 300 henkilötyövuoden edestä. Ja koska nuorissa on tulevaisuus, tarjoamme monia kesätyö- ja harjoittelupaikkoja, joiden kautta nuoret pääsevät kurkistamaan mielenkiintoiseen energia-alaan.


Meillä on monipuolisia työtehtäviä
PKS Sähkökauppa myy sähköenergiaa ja energiapalveluita henkilö- ja yritysasiakkaille koko Suomeen. Töitä tehdään sähkön myynnissä, markkinoinnissa, viestinnässä, asiakaspalvelussa, sähkönhankinnassa ja riskienhallinnassa sekä kehitetään tietojärjestelmiä ja prosesseja.
PKS Tuotannosta vastaavat vesivoiman ammattilaiset. Työpäivät sisältävät muun muassa vesivoimalaitosten käyttöön ja kunnossapitoon sekä voimalaitosinvestointien suunnitteluun ja toteutukseen liittyviä tehtäviä.
Konsernipalveluissa työskennellään asiakaspalvelun, laskutuksen ja tiedonvaihdon, taloushallinnon, ict-palvelujen ja henkilöstöpalvelujen parissa.
PKS Sähkönsiirron henkilöstön tehtäviin kuuluu sähköverkon strategista suunnittelua, käyttötoimintaan liittyviä tehtäviä sekä verkostohankkeiden projektointia unohtamatta palveluiden ja tulevaisuuden sähköverkon kehittämistä ja asiakasviestintää. Tutustu tarkemmin: https://pkssahkonsiirto.fi/
Enerke on yksi laaja-alaisimpia sähkö- ja televerkkojen palveluja tarjoavia yrityksiä Suomessa. Enerkellä on 17 toimipaikkaa eri puolilla Suomea, joista läntisimmät sijaitsevat Nokialla ja Oulussa. Henkilöstömäärä on 300, joista sähkönjakelujärjestelmien ja tietoliikenteen parissa työskenteleviä asentajia on 170. Lisäksi työskennellään erilaisissa suunnittelun, verkkotiedon ylläpidon, projektien ohjauksen, kehittämisen ja johtamisen tehtävissä. Tutustu Enerkeen: https://enerke.fi/



Vahvuutenamme on ihmisläheinen yrityskulttuuri
Me lähdemme siitä, että työ tekee hyvää. Työskentelemme vastuullisissa ja monipuolisissa tehtävissä yhteiskunnallisesti merkittävällä toimialalla. Työhyvinvoinnilla on keskeinen merkitys henkilöstömme menestymisessä työssään sekä yhtiömme tavoitteiden ja taloudellisten tulosten saavuttamisessa. Työhyvinvointi on sekä työnantajan että työntekijän vastuulla, niinpä ylläpidämme ja kehitämme sitä yhdessä.
Tarjoamme työntekijöillemme joustavat työskentelymahdollisuudet, hyvän perehdytyksen sekä tuen uuden oppimiseen. Meillä on myös hyvinvointia kokonaisvaltaisesti tukevat monipuoliset työsuhde-edut, kuten lounas-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedut sekä laaja työterveyshuolto.


Osaamisen kehittäminen on yhteistyötä
Porukassamme on kokeneita alan konkareita ja huippuosaajia, kuin myös työuraansa aloittelevia tai opiskelevia sekä lukuisia kesätyöntekijöitä. Koemme tiiviin yhteistyön alan oppilaitoksiin tärkeäksi, jotta jatkossakin energia-alalle hakeutuu ja kasvaa tulevaisuuden ammattilaisia.
Osaavien työntekijöiden riittävyyden varmistamiseksi olemme tehneet suunnitelmallista oppilaitosyhteistyötä jo vuodesta 2002 alkaen. Oppilaitosyhteistyömme keinovalikoima on muovautunut monipuoliseksi:
tarjoamme työssäoppimis- ja harjoittelupaikkoja,
opinnäytetyön aiheita ja ohjausta,
otamme vastaan opiskelijaryhmiä vieraaksemme,
toivotamme myös opettajat tervetulleeksi työelämäjaksoilla tutustumaan työhömme,
vierailemme itse oppilaitoksissa kertomassa työtehtävistämme tai vaikkapa työnhausta,
olemme mukana kehittämässä opintojen sisältöjä.
Edistämme myös omien työntekijöidemme ammatillista kehittymistä oppisopimuskoulutuksen avulla. Kokemuksemme oppilaitosyhteistyöstä on erittäin hyvä, ja se taitaa olla molemminpuolinen, sillä työnantajakuvamme perusteella olemme saaneet kiitettävästi motivoituneita opiskelijoita hakeutumaan meille.
Tervetuloa töihin – meillä pääset osaksi energia-alan tulevaisuutta ja osaavaa joukkoamme!
Ota yhteyttä:
Outi Leppänen
Henkilöstöjohtaja
050 556 1720
outi.leppanen@pks.fi
Tästä pääset tutustumaan työnhakijoiden henkilötietojen käsittelyä koskevaan tietosuojaselosteeseemme.
